Tervehdys Hub Helsinkiläiset,
Cambridge 2008. John Elkington puhumassa kirjastaan: “The Power of Unreasonable People; How Social Entrepreneurs Create Markets That Change The World.” Se oli minulle käänteen tekevä hetki yhteiskunnallisen yrittäjyyden suhteen. Oma taustani on yrityksen yhteiskuntavastuun edistämisessä ja tietty juuri sen takia koko käsite vaikutti äärimmäisen mielenkiintoiselta. Yhtiöiden yhteiskuntavastuuohjelmat perustuvat kolmikantakonseptiin eli ns. “Triple bottom line” lähestymistapaan: ympäristön suojeleminen, talouselämän edistäminen ja yhteiskunnallinen kehitys. Yhteiskunnallisessa yrittäjyydessä tämä kolmikantakonsepti on koko toiminnan perusta ja itsetarkoitus. Elkingtonin sanoin: yhteiskunnallisia yrittäjiä motivoi ennen kaikkea ideaalin, ei niinkään “dealin” saavuttaminen (“What motivates many of these people [social entrepreneurs] is not doing the ‘deal’ but achieving the ‘ideal’”).
Yhteiskunnallinen yrittäjyys tuntuu nyt olevan huimassa nosteessa Suomessa. Tällaisille bisneksille on siis selkeästi tilausta, ja hallitus lienee asiasta samaa mieltä.
Jonathon Porritt (yksi kestävän kehityksen suurista nimistä Englannissa) on todennut, että nykyinen kapitalismimalli on tullut tiensä päähän. Meidän tulee kollektiivisesti luoda toisenlainen tapa kehittää yhteiskuntaamme ja yhteiskunnallinen yrittäjyysmalli sopii tähän mainiosti; se on itse asiassa avainasemassa uudenlaista taloutta luodessa.
Minulle henkilökohtaisesti yhteiskunnallinen yrittäjyys edustaa ennen kaikkea innovaatiota, korkeaa elämisen laatua ja tuota yllämainittua kolmikanta-ajattelua. Se on kestävän kehityksen manifesti antaen meille mahdollisuuden uudelleen määritellä minkälaisia siteitä haluamme rakentaa toisten ihmisten ja ympäristön kanssa.
Tämän kaiken perusteella saattaa arvata, että kun näin Hub Helsingin etsivän toimitusjohtajaa, olin saman tien näpyttelemässä hakemusta. Olen äärimmäisen vaikuttunut Hub Helsinkiläisten jo tekemästä työstä ja tunnen olevani etuoikeutettu päästessäni osalliseksi tätä osaajien yhteisöä ja rakentamaan sen menestystarinaa.
Rantaudun Suomeen muutaman viikon sisällä ja toivon, että pääsen tutustumaan Hubilaisiin hetimiten. Tulevaisuus epäilemättä tuo tullessaan haasteita, mutta se tulee taatusti olemaan myös äärimmäisen mielenkiintoista ja palkitsevaa.
Pikaisiin tapaamiisiin,
Anne Raudaskoski
P.S. Laittakaa ihmeessä mailia ajatuksistanne ja ideoistanne tai vaikka vaan sanoaksenne “terve”; anne.raudaskoski@hubhelsinki.fi
This post is also available in: englanti

