Vierailuja tiloissa ja keskustelua etenemisestä
Jonathan Robinson Hub-verkoston kansainvälisesti päämajasta pistäytyi Helsingissä viime torstaina lyhyellä vierailulla paluumatkallaan Mumbaista. Hieman oli kiirus päivä, mutta saimme asioita hyvin eteenpäin. Kävimme läpi Hub Helsinki -projektin etenemistä numeroin ja esityksin, tutustuimme mahdollisiin toimitiloihin ja haimme ajatuksia toimintaamme.
Jonathan suhtautui erittäin positiivisesti Hub Helsingin toimintaan tähän mennessä, ja näki jatkossa erityisesti yhteisön rakentamisen tärkeänä seuraavana askeleena. Hubin sijaintia pohdimme pitkään. Pääkaupunkiseutu on sinänsä alueena haasteellinen, sillä toimijat ovat hyvin hajallaan – teknoklusteria Otaniemen suunnalla, muotoilua ja mediaa Arabiassa, kulttuuritehdasta Kaapelissa jne jne. Joka tapauksessa viesti oli selkeä. Alue, jolla ei ole vielä selkeää luonnetta ja ominaispiirrettä on Hubin kannalta oivaa maaperää. Tosin tähän liittyy haasteensa. Keihäänkärkenä toimiminen vaatii, ei pelkästään uskoa, vaan yhteistyökumppaneita ja muita toimijoita, jotka uskovat samoin. Loppujen lopuksi toimintaympäristön tarjoamisen pitää olla kannattavaa toimintaa.
Katsomistamme tiloista erityisesti Suvilahdesta löytynyt tila, vanha voimalan hallintorakennus, sykähdytti, joskin puntaroimme edelleen sijaintia (tästä hieman lisää myöhemmin). Lisäksi saimme kutsun tammikuussa Lontoossa tapahtuvaan, uusille hubilaisille suunnattuun koulutukseen toiminnan pyörittämiseen liittyvistä käytännön asioista. Suomesta Jonathan jatkoi Riikan suuntaan, jossa on myös meneillään Hub-hanke.
English summary: Jonathan Robinson from Hub World paid us a brief visit and shared his thoughts on how Hub Helsinki is coming along and what we should be concentrating on next. He was positive about our progress and saw community building as an important focus area for the near future. We also checked out a few potential spaces, out of which we found the space we visited in Suvilahti to be particularly interesting. Stay tuned for more information.